Omakotitalo
Rauhalliselta paikalta Annalasta 1-tasoinen vuonna 1999 valmistunut omakotitalo!
Talo sijaitsee ihanteellisesti päättyvän kadun varrella, joten lapsiperheitä silmällä pitäen ympäristö on hyvin turvallinen. Pohjaratkaisu on todella toimiva ja siinä on otettu huomioon arjen sujuvuus, ilman turhia hukkaneliöitä.
Makuuhuoneita talosta löytyy kolme kappaletta ja ne ovat varsin hyvän kokoisia. Keittiö on saanut uuden tyylikkkään ilmeen remontissa ja sieltä löytyy todella hyvin tilaa perheen yhteisille ruoanlaiton hetkille. Keittiön yhteydessä on myös paikka isolle ruokapöydälle. Olohuoneessa on keskeisellä paikalla varaava takka, joka talven saapuessa nostaa kodin tunnelmaa sekä laskee roimasti lämmityskustannuksia. Lisäksi asunnosta löytyy erillinen wc, käytännöllinen kodinhoitohuone sekä saunaosasto, jonka yhteydessä on toinen wc.
Asuintilojen jatkeena on lasitettu terassi, joka toimii lisähuoneena pitkälle syksyyn ja mahdollistaa keväisin varaslähdön kohti kesää. Talon yhteydessä on tilava lämmin varasto sekä autokatos. Pihamaa on todella suojaista ja siellä onnistuu niin lasten leikit sekä kesän illanistujaiset grillihetkineen.
Vuonna 1999 valmistunut talo on ollut pitkään nykyisen asukkaan omistuksessa ja talosta on pidetty erittäin hyvää huolta. Tarvittavat korjaukset ja normaalit huoltotoimenpiteet ovat tehty vuosittain täsmällisesti ajallaan. Lämmitysmuotona on sähkö, jonka lisäksi löytyy varaava takka sekä ilmalämpöpumppu. Asuinkustannukset ovat melko maltilliset, sillä nykyisellä asukkaalla sähkön kokonaiskulutus on ollut vuositasolla n. 11 500 kWh.
Asuinalueena Annala on rauhallinen ja naapurustossa on paljon lapsiperheitä. Lähellä on koulu, päiväkoti sekä lähikauppa. Kaukajärven ja Turtolan isommat kaupat ovat lyhyen ajomatkan päässä. Lähellä on mukavia ulkoilualueita aktiivisen ihmisen tarpeisiin. Omalla autolla Tampereen keskustaan ajat n. 15 min ja TKL liikennöi välittömästä läheisyydestä.
Tervetuloa ihastumaan tähän kodikkaaseen taloon!
Esittelyt ja lisätiedot:
Jussi Kuitunen
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAT, Yhteistyöyrittäjä
040 560 6654
jussi.kuitunen@herrainmaki.
Kohdetta myy

33100 Tamperejussi.kuitunen@herrainmaki.fi040 560 6654
Esittely
Perustiedot
Kukkaniitynkatu 3
33710 Tampere
Pinta-alan tiedot perustuu rakennuspiirrustuksista, alkuperäisestä myyntiesitteestä ja myyjältä saatuihin tietoihin. Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu eikä kauppahinta perustu pinta-alaan.
Hinta ja kustannukset
Laskettu velattomasta myyntihinnasta.
Lisätiedot
Sähkökiuas
2013 pihalaatoituksen korjaus (aluskangas)
2013 ulko-ovien maalaus
2013 märkätilojen silikonisaumaus
2016 ilp-asennus
2016 ilmanvaihdon puhdistus
2018 tikkaat ja lumiesteet uusittu
2018 uusittu keittiökalusteet ja kodinkoneet sekä löylyhuone, wc istuimet uusittu
2018 terassi uusittu, laajennettu ja lasitettu
2018 Verisure-hälytysjärjestelmä
2018 märkätilojen silikonisaumaus
2018 takapihan puoleinen seinälaudoitus ja räystäät maalattu
2018 terassin katto maalattu
2019 huippuimurin moottori vaihdettu, iv-kanavien puhdistustarpeen tarkistus
2021 pihalaatoitus
2022 salaojituksen tarkistus, katon kuntotarkastus, yläpohjan lisäeristys, viemäriputkiston kuvaus ja puhdistus, märkätilojen silikonisaumat
2024 ilp-huolto, ulkovuorauksen puupintojen ja ulko-ovien huoltomaalaus
2024: Sisäpuolisen terassin laudoitus uusittu
2025: Silikonisaumauksia uusittu
Lämmönjakotapa: sähköinen lattialämmitys, uuni/takka
Asunnon tilat ja materiaalit
Varusteet: liesituuletin, mikroaaltouuni, astianpesukone, kiinteät valaisimet
Seinien pintamateriaali: tapetti
Lattian pintamateriaali: parketti
Keittiön tasot: laminaatti
Liesi: induktio, erillisuuni
Lattian pintamateriaali: parketti
Lattian pintamateriaali: parketti
Makuuhuoneiden määrä: 3
Varusteet: lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peili, kiinteät valaisimet
Seinien pintamateriaali: kaakeli
Lattian pintamateriaali: laatta
Varusteet: lattialämmitys
Seinien pintamateriaali: kaakeli
Lattian pintamateriaali: laatta
WC-tilojen määrä: 1
Seinien pintamateriaali: kaakeli, maalattu, puu
Lattian pintamateriaali: laatta
Varusteet: sälekaihtimet/rullaverhot, keskuspölynimuri, kiinteät valaisimet, lämminvesivaraaja, ilmalämpöpumppu, kuivauskaappi/-rumpu
Katon pintamateriaali: Peltikate
Asunnon tontti
1 656,64 € / v
Tampereen kaupunki, Frenckellin toimipiste