Janne Suoniemi

Janne Suoniemi on kehuttu ja suuren suosion saavuttanut välittäjä. Suurin osa Jannen myyntikohteista tulee suosittelujen, tai vanhojen tyytyväisten asiakkaiden kautta, joka kertoo siitä, että työt hoituu alusta loppuun saakka ammattimaisesti ja omia asiakkaitaan kunnioittaen. Työtään rakastava Janne on tehnyt myyntityötä vuosia jo ennen välitysalaa. Janne on ensimmäiseltä koulutukseltaan talonrakentaja, joten tietoa ja taitoa talotekniikasta löytyy runsaasti. Vuosien kokemus, runsaat kontaktit, sekä aidosti välittävä ja asiakaspalveluhenkinen asenne takaa takuuvarman lopputuloksen. Jannen perheeseen kuuluu puoliso Laura, ja he asuvat juuri rakennuttamassaan omakotitalossa Tampereen Viialassa.

Vapaa-ajalla Jannen löytää teatterista, ulkojäiltä, salibandyhallilta, tai tenniksen parista.

Janne toimii koko Pirkanmaan alueella ja välittää kaikkea aina pienistä yksiöistä suuriin taloihin. Jannen erikoisalaa ovat omakotitalot, sekä muut perheasunnot.

Et varmasti tule pettymään, jos valitset Jannen kotisi välittäjäksi.
Janne Suoniemi
LKV, Kiinteistönvälittäjä
janne.suoniemi@herrainmaki.fi 040 076 6507

Janne Suoniemi on kehuttu ja suuren suosion saavuttanut välittäjä. Suurin osa Jannen myyntikohteista tulee suosittelujen tai vanhojen tyytyväisten asiakkaiden kautta, mikä kertoo töiden hoituvan alusta loppuun ammattimaisesti, asiakkaita kunnioittaen. Työtään rakastava Janne on tehnyt myyntityötä vuosia jo ennen välitysalaa.

Omakotitalo, Auertie 9, 36220, Ilkko, 4h, k, kph, tkh, 2 wc, s, vh, 102,00 m², 265 000,00 €
Auertie 9, Kangasala, Ilkko
Omakotitalo 4h, k, kph, tkh, 2 wc, s, vh
Koko Tontin koko
102,00 m² 1 557,00 m²
Hinta
265 000,00 €
Rivitalo, Lähdevainiontie 30, 33480, Haavisto, 4h, k, kph/wc, wc, s, vh, 88,00 m², 276 000,00 €
Lähdevainiontie 30, Ylöjärvi, Haavisto
Rivitalo 4h, k, kph/wc, wc, s, vh
Koko
88,00 m²
Hinta
276 000,00 €
Esittely 19.03. 17:30
Paritalo, Koivukärjentie 5, 37550, Moisio, 3-4h, k, kph, khh, 2 wc, s, vh, käyttöullakko, 90,00 m², 246 000,00 €
Koivukärjentie 5, Lempäälä, Moisio
Paritalo 3-4h, k, kph, khh, 2 wc, s, vh, käyttöullakko
Koko
90,00 m²
Hinta
246 000,00 €
Rivitalo, Heinurinkuja 3, 33720, Lintuhytti, 2h, k, kph/khh/wc, s, vh, käyttöullakko, ak, 56,50 m², 210 000,00 €
Heinurinkuja 3, Tampere, Lintuhytti
Rivitalo 2h, k, kph/khh/wc, s, vh, käyttöullakko, ak
Koko
56,50 m²
Hinta
210 000,00 €
Paritalo, Kukkolankulma 5, 33400, Ryydynpohja, 3h, k, kph, khh, wc, s, 86,00 m², 185 000,00 €
Kukkolankulma 5, Tampere, Ryydynpohja
Paritalo 3h, k, kph, khh, wc, s
Koko
86,00 m²
Hinta
185 000,00 €
Erillistalo, Riihipellonkatu 21, 33530, Hakametsä, 4h, k, khh, kph, s, 2 wc, vh, 94,50 m², 395 000,00 €
Riihipellonkatu 21, Tampere, Hakametsä
Erillistalo 4h, k, khh, kph, s, 2 wc, vh
Koko
94,50 m²
Hinta
395 000,00 €
Kerrostalo, Sarvijaakonkatu 1a, 33540, Kaleva, 2h, k, kph/wc, las. parv., 51,00 m², 239 000,00 €
Sarvijaakonkatu 1a, Tampere, Kaleva
Kerrostalo 2h, k, kph/wc, las. parv.
Koko
51,00 m²
Hinta
239 000,00 €
Omakotitalo, Tukkasotkantie 6, 39160, Metsäkylä, 4h, k, kph, khh, s, 3 wc, 121,00 m², 369 000,00 €
Tukkasotkantie 6, Julkujärvi, Metsäkylä
Omakotitalo 4h, k, kph, khh, s, 3 wc
Koko Tontin koko
121,00 m² 1 002,00 m²
Hinta
369 000,00 €
Erillistalo, Kihutie 2, 39160, Metsäkylä, 4h, k, khh/kph/wc, wc, s, vh, lasit. terassi, 82,00 m², 260 000,00 €
Kihutie 2, Julkujärvi, Metsäkylä
Erillistalo 4h, k, khh/kph/wc, wc, s, vh, lasit. terassi
Koko
82,00 m²
Hinta
260 000,00 €
Kerrostalo, Kuusikonkatu 6, 33820, Hallila, 3h, k, rt, kph, s, lasitettu parveke, 59,50 m², 142 000,00 €
Kuusikonkatu 6, Tampere, Hallila
Kerrostalo 3h, k, rt, kph, s, lasitettu parveke
Koko
59,50 m²
Hinta
142 000,00 €
Rivitalo, Kuhapolku 2, 37550, Moisio, 3h, k, kph/wc, wc, s, p, 71,50 m², 174 000,00 €
Kuhapolku 2, Lempäälä, Moisio
Rivitalo 3h, k, kph/wc, wc, s, p
Koko
71,50 m²
Hinta
174 000,00 €
Omakotitalo, Helmipöllönkatu 6, 37140, Harjuniitty, 6h, oh, k, et, khh, kph, s, 2 x wc, aula, arkieteinen, yläk kph, 2 x vh, tekn, 214,00 m², 479 000,00 €
Helmipöllönkatu 6, Nokia, Harjuniitty
Omakotitalo 6h, oh, k, et, khh, kph, s, 2 x wc, aula, arkieteinen, yläk kph, 2 x vh, tekn
Koko Tontin koko
214,00 m² 1 468,00 m²
Hinta
479 000,00 €
asuntoa vaihtamassa?

Varaa välittäjältä aika arviokäynnille