Jussi Kuitunen

Jussi Kuitunen on useana vuonna valtakunnallisesti palkittu huippumyyjä, ja hän on kiistatta yksi Pirkanmaan menestyneimmistä kiinteistönvälittäjistä. Vuodesta toiseen Jussin asiakaspalautteissa toistuu sanat ’aktiivinen, täsmällinen, innostunut ja helposti lähestyttävä’.

Jussi on tunnettu periksiantamattomuudestaan, eikä hän tunne sanaa ’luovuttaminen’. Paljasjalkaisena tamperelaisena Jussi omaa vahvan Tampereen murteen lisäksi myös erittäin kattavan verkoston, mikä nopeuttaa onnistuneen asuntokaupan syntymistä.

Tausta yksilöurheilussa on opettanut hänelle, että niin onnistumisen kuin epäonnistumisenkin hetkellä syyllinen löytyy peilistä.

Jussi asuu Tampereen keskustan läheisyydessä, ja vastapainona kovalle työnteolle toimii urheilullinen elämäntapa. Jussi on myös ympäri vuoden todella tuttu näky Tampereen yleisten saunojen kuumimmilla paikoilla. Tämän lisäksi hänen lempipaikkojaan Tampereella ovat Tammelantori ja Kauppahalli, joissa hyvän ruoan sekä kahvin ystävä viihtyy.

Unelmien ja niiden toteutumisen välillä on yksi asia – tahto. Ota yhteyttä, niin toteutetaan Sinun unelmasi!

Jussi Kuitunen
LKV, Kiinteistönvälittäjä, KiAT, Yhteistyöyrittäjä
jussi.kuitunen@herrainmaki.fi 040 560 6654

Jussi Kuitunen on useana vuonna valtakunnallisesti palkittu huippumyyjä, ja hän on kiistatta yksi Pirkanmaan menestyneimmistä kiinteistönvälittäjistä. Vuodesta toiseen Jussin asiakaspalautteissa toistuu sanat ’aktiivinen, täsmällinen, innostunut ja helposti lähestyttävä’.

Esittely 04.05. 11:00
Omakotitalo, Hursunsuonkatu 18, 33580, Leinola, 4h, k, kph/wc, s, khh, th, at, 124,50 m², 335 000,00 €
Hursunsuonkatu 18, Tampere, Leinola
Omakotitalo 4h, k, kph/wc, s, khh, th, at
Koko Tontin koko
124,50 m² 665,00 m²
Vuosi Hinta
1978 335 000,00 €
Kerrostalo, Tilkonmäenkatu 3, 33840, Peltolammi, 4h, k, kph/wc, erill. wc, vh, 2xparveke, 92,00 m², 99 000,00 €
Tilkonmäenkatu 3, Tampere, Peltolammi
Kerrostalo 4h, k, kph/wc, erill. wc, vh, 2xparveke
Koko
92,00 m²
Hinta
99 000,00 €
Kerrostalo, Satakunnankatu 63, 33230, Amuri, 1h, tk, kph, 43,00 m², 179 000,00 €
Satakunnankatu 63, Tampere, Amuri
Kerrostalo 1h, tk, kph
Koko
43,00 m²
Hinta
179 000,00 €
Rivitalo, Rusthollinkatu 13, 33610, Tasanne, 3h, k, kph, s, et, vh, terassi, v, 76,50 m², 184 000,00 €
Rusthollinkatu 13, Tampere, Tasanne
Rivitalo 3h, k, kph, s, et, vh, terassi, v
Koko
76,50 m²
Hinta
184 000,00 €
Omakotitalo, Alasentie 19, 36220, Suorama, 4h, k, kph/wc, s, erill. wc, ak, v, terassi , 136,50 m², 345 000,00 €
Alasentie 19, Kangasala, Suorama
Omakotitalo 4h, k, kph/wc, s, erill. wc, ak, v, terassi
Koko Tontin koko
136,50 m² 1 220,00 m²
Hinta
345 000,00 €
Paritalo, Tornikallionkatu 6, 33340, Ikuri, 4h, k, kph/wc, s, wc, p, ak, 87,00 m², 315 000,00 €
Tornikallionkatu 6, Tampere, Ikuri
Paritalo 4h, k, kph/wc, s, wc, p, ak
Koko
87,00 m²
Hinta
315 000,00 €
Kerrostalo, Virontörmänkatu 6, 33310, Ikuri, 2h, k, kph/wc, lasit.parv, 61,00 m², 108 000,00 €
Virontörmänkatu 6, Tampere, Ikuri
Kerrostalo 2h, k, kph/wc, lasit.parv
Koko
61,00 m²
Hinta
108 000,00 €
Kerrostalo, Tursonkatu 5, 33540, Kaleva, 4h, k, kph/wc, s, wc, 2x lasit.parv., 93,00 m², 419 000,00 €
Tursonkatu 5, Tampere, Kaleva
Kerrostalo 4h, k, kph/wc, s, wc, 2x lasit.parv.
Koko
93,00 m²
Hinta
419 000,00 €
Omakotitalo, Vesiveräjäntie 3, 37120, Ketolanmäki, 5h, k, kph/wc, s, 2xwc, lasit.terassi, ak/v, pihasauna, 204,00 m², 525 000,00 €
Vesiveräjäntie 3, Nokia, Ketolanmäki
Omakotitalo 5h, k, kph/wc, s, 2xwc, lasit.terassi, ak/v, pihasauna
Koko Tontin koko
204,00 m² 1 067,00 m²
Hinta
525 000,00 €
Omakotitalo, Miinantie 4, 34110, Lakiala, 6h, k, kph/s, khh, 2wc, at + toimisto, lämmin varasto, pihasauna, 169,00 m², 495 000,00 €
Miinantie 4, Lakiala, Lakiala
Omakotitalo 6h, k, kph/s, khh, 2wc, at + toimisto, lämmin varasto, pihasauna
Koko Tontin koko
169,00 m² 6 140,00 m²
Hinta
495 000,00 €
Omakotitalo, Lukinkatu 41, 33580, Leinola, 4h, k, kph, s, wc, ph, v, at, 122,00 m², 239 000,00 €
Lukinkatu 41, Tampere, Leinola
Omakotitalo 4h, k, kph, s, wc, ph, v, at
Koko Tontin koko
122,00 m² 1 091,00 m²
Hinta
239 000,00 €
Tarjouskauppa
Rivitalo, Kalkunvuorenkatu 7, 33330, Kalkunvuori, 5h, k, kph, s, khh, 2xwc, vh, terassi, 109,50 m², 238 000,00 €
Kalkunvuorenkatu 7, Tampere, Kalkunvuori
Rivitalo 5h, k, kph, s, khh, 2xwc, vh, terassi
Koko
109,50 m²
Hinta
238 000,00 €
asuntoa vaihtamassa?

Varaa välittäjältä aika arviokäynnille